Vuorot vaihtuivat, Kanadan taas ”toista maata”

Kanadalla  on  pitkä historia   ”turvapaikkana”  USA:n  toisinajattelijoille.  Yleensä tässä kuviossa  ajatellaan  amerikkalaisia  arvoliberaaleja.  Mutta parempia aikoja  odottamaan on Kanadaan otettu  myös  amerikkalaisia arvokonservatiiveja:  Kun  Obama valittiin  presidentiksi 2008,  muutamat  George Bushin hallinnon  tausta-asiantuntijat  saivat  tehtäviä  Kanadan silloisen  konservatiivipääministerin suojissa  Ottawassa.   Paremmin kuitenkin muistetaan  Vietnamin  sodan vuodet, jolloin  silloista  arvontapohjaista asepalvelusta USA:ssa  saattoi välttää menemällä  Kanadaan.

Trumpin  voitto  oli heti nostanut  kyselyjen määrää  maahanmuuttomahdollisuuksista, jopa virallinen Immigration Canadan sivusto oli  tukkiutunut.  NAFTA-sopimuksen puitteissa  amerikkalaisille  väliaikainen työnteko  Kanadassa on yksinkertaisempaa kuin esimerkiksi eurooppalaisille.  Pysyvän oleskeluluvan saaminen (joka on tehtävä ennen maahan menoa) on samanlaisen epävarman prosessin  takana. On muistettava, että  työlupa ei Kanadassa johda automaattisesti pysyvään oleskelulupaan  (permanent resident). Kansalaisuus on sitten ihan eri hakemuksen takana. Sen voi panna vireille, kun on ollut maassa  muutaman vuoden.

Vuonna 2008  valtaan tulleen  Stephen Harperin konservatiivihallituksen alkuvuosina  Ottawa oli aatepohjaltaan  lähellä  Washingtonissa valtaa pitänyttä  George Bushia.  Harper, Bush ja Australian Howard  olivat  aateveljikolmikko, joka  viihtyi  hyvin keskenään.    Heistä Howard kaatui ensimmäisenä  ja  Bush  päätti  toisen virkakautensa 2008.  Obaman valinta  aiheutti pienen paniikin Ottawassa.  Kanadan konservatiivit olivat tukeneet  republikaanien vaalityötä, esimerkiksi  USA:n puolella  annettuja perättömiä väitteitä  Kanadan  ”sosialistisesta  terveydenhuollosta”  ei kumottu.

Syksyn 2015 vaaleissa  Kanadassa nousi valtaan taas liberaali hallitus.  Kun tahti Washingtonissa muuttuu,  rajalla  on taas myös  ideologista mielikuvamerkitystä.

Kanada  on  pääministeri Harperin aikana tehdyn  ”yhteisen ulkovaipan”  sopimuksen  puitteissa  kuitenkin  lähempänä  Yhdysvaltoja  kuin    esimerkiksi  Vietnamin aikana.  Pohjois-Amerikan ulkopuolelta tulevilta vaaditaan  USA:n  vaatiman ilmoituksen tapainen ennakkolupa.  Eurooppalaisen maahantulosta  Kanadaan menee  tieto myös USA:n puolen järjestelmiin.  2015   Kanada otti  sopimuksen mukaan käyttöön  ennakkoilmoituksen, joka vaaditaan kaikilta muilta paitsi amerikkalaisilta.  Kanadan käytäntö muistuttaa  USA:n  jo vuosia vaatimaa  ESTAa.

USA:n ja Kanadan  rajayhteistyö   pitkällä maarajalla on  myös tiivistynyt.

 

 

 

 

 

Mainokset
This entry was posted in Uncategorized by Juhani Niinisto. Bookmark the permalink.

About Juhani Niinisto

SIIS KUKA? Juhani Niinistö oli Suomen ulkomaanradion (Yle Radio Finland) päällikkö 1980-2005, sanomalehti Vapaan Sanan päätoimittaja Torontossa 2006-2011. Ennen Kanadaan menoa vuoden ajan Säynätsalon Sanomien (Säykki-lehden) sivutoiminen päätoimittaja. Vuodesta 2014 kirjoittaa uutisia kansainväliselle uutistoimistolle Helsingissä. WHO? Juhani Niinisto is a Finnish journalist with a long career in news about Finland for international audiences. He was in charge of the multi-lingual Radio Finland (international service of YLE) 1980-2005, worked as the editor in chief in the Toronto (Ontario) based Vapaa Sana 2006-2011. Since 2014 a contract newswriter for Xinhua in Helsinki. The site saynatsalo.net reflects i input for the Jyvaskyla town paper Säynätsalon Sanomat since 2004, incl one year as the editor, before moving to Canada.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s