Paitsi leveämmän leivän perässä,  Kanadaan on  Suomesta muutettu  myös (ja ehkä  kaiken kaikkiaan enemmän) poliittisista syistä.  Muuttoliikkeet seurasivat  vuoden 1918 sisällissotaa  ja  Suomen asemoitumista uudelleen  toisen maailmansodan jälkeen.  Kanadaan muutettiin ensin pakoon valkoista terroria  ja  sitten ”pakoon Kekkosta”.

Vuonna 1918  Kanada  avasi  rantansa  suomalaisille  pakolaisille, joita uhkasi  vankeus tai hengenmeno valkoisten voitettua sisällissodassa.  Pitkin 20-lukua  Kanadaan muutti sitten  entisiä punaisia,  osa vankilasta Suomessa päästyään.  Ääritapaus  muuttoliikkeessä olivat  ne  pohjoisen Suomen punakaartilaiset, jotka  pakenivat Petsamon kautta  laivalla ensin Englantiin ja sieltä edelleen.

Sotien jälkeen Kanadaan  muutti  paljon  ”uuteen suuntaan”  skeptisesti  suhtautuvia suomalaisia.   Tämä  lisäsi Kanadan suomalaisyhteisön jakautumista,  tai  oikeastaan varmisti  kahden leirin jatkumisen vuosikymmeniksi.

Kolmanneksi  yhteisöksi, ”punaisten ja valkoisten” väliin,  muodostui sitten  koulutettujen suomalaisten  joukko,  joka myös  nopeasti  integroitui  maahan  ja  kanadalaistui.

Sotien jälkeisen  matalapalkkamuuton  uusista kanadalaisista  monet säilyttivät  suomalaisuuteensa  ja  samalla pitivät  pitkään yllä  suomalaisille suuntautuvia palveluita,  joista  yhä  toimii mm  Toronton Suomalainen Osuuspankki (Finnish Credit Union).

Laaja siirtolaisuus Suomesta päättyi  60-luvulla

Nykyisin Kanadaan muuttaa  vuodessa  keskimäärin  200 suomalaista, usein työluvilla  määräaikaisesti (mahdollisuudella jäädä eri hakemusprosessin kautta pysyvästi maahan) tai parisuhteitten perusteella. Vuoden 2006 väestönlaskennassa 180 000 Kanadassa asuvaa ilmoitti ainakin yhdeksi taustakseen suomalaisuuden, noin 30 000 sanoi olevansa ensisijaisesti suomalaistaustaisia. 2011 ei väestönlaskennassa kysytty etnistä tai kielellistä taustaa.

Kanadan suomalaiset eivät siis ole lainkaan yhtenäinen joukko.  1900-luvun alkupuolen siirtolaisuuden pääperinne elää Kanadan Suomalaisessa Järjestössä (FOC).  Järjestö hajosi 30-luvulla  aatteellisesti  ja  siitä poistuneet ottivat  etäisyyttä  järjestön punaiseen perinteeseen.

Sittemmin sodanjälkeisten vuosikymmenten matalapalakkamuutto  ja 30-luvun riitojen ”kirkkosuomalaiset” löysivät toisensa. Heitä edustaa laajasti ottaen  Kanadan Suomalainen Kulttuuriliitto (FCCF), joka  ei tähän päivään ole mm suostunut ottamaan FOC:ta järjestöjäsenekseen, koska ”FOC on poliittinen”.

Kun asiaa käsiteltiin Kulttuuriliitossa  niinkin myöhään kuin   1995, FOC:ta luonnehdittiin suorastaan ”kommunistiseksi”.  Yksityishenkilöinä FOC:n jäsenet kuitenkin ovat olleet Kulttuuriliiton rientoihin tervetulleita.  On muistettava, että Kanadan turvallisuuspoliisi  valvoi ”vasemmistolaisia suomalaisia” 80-luvulle saakka.  ”Luotettavia suomalaisia” värvättiin  pitämään silmällä ”epäluotettavia” suomalaistaustaisia maanmiehiään.

Kanadan kansallisessa politiikassa  vaikuttaneista  suomalaistaustaisista  pääsi pisimmälle  Trudeaun  hallituksissa   kahdesti  ministerinä  istunut  Judy  Erola (valittiin Sudburystä).  Vuosina  2008-2015   parlamentin  alahuoneessa  istui   NDP:n ryhmässä (lähinnä vastaa  Suomen demareita)  Megan Leslie (Halifax).  Puoluetoimintatasolta on mainittava  vihreiden  valtakunnallisena varapuheenjohtajana  2000-luvulla  toiminut  Adriane Carr  (Vancouver).

”Suomalaisyhteisöön” tutustuva  vierailija  yllättyy siitä, että  vuosikymmentenkään Kanadassa asumisen jälkeen  englannin taito  ei ole usein kehuttava. Näin on voinut käydä etenkin, jos puoliso on suomalainen ja työtä on järjestynyt  suomalaisten piiristä. On muistettava, että massasiirtolaisuuden loppuun saakka lähtijät edustivat pääasiassa Suomen matalapalkka-aloja.

Englannin taidon pinnallisuuden takia maassa vielä ilmestyvien suomenkielisten lehtien  tehtäviin kuuluu myös  Kanadan asioiden selittäminen  suomeksi.  Tosin  suomalaissiirtolainen voi todeta, etteivät ”kielisten vaalit kiinnosta”.  Kuitenkin myös  nykyinen Suomi on käynyt etäiseksi, lähempänä on 50-luvun  asennemaailma. Tilanne voi olla tukala ja vuosikymmenten takaisen muuttopäätöksen seurausten tiedostaminen on helppo torjuakin.

2011 oli kanadansuomalaisuuden juhlavuosi. Maineikas Kanadan Suomalainen Järjestö (Finnish Organization of Canada) täytti sata vuotta. FOC:n piiristä nousseilla vaikuttajilla oli aikanaan keskeinen asema mm työelämän edunvalvonnan ja sosiaaliturvan rakentamisessa Kanadaan. FOC julkaisee aikakausilehteä Kaiku/Echo.

Suurimmissa  kaupungeissa  on  Canadian Friends  of  Finland  -seuroja.   CFF-seurat ovat suunnilleen ainoita, joissa tapaa sekä ”kirkkosuomalaistaustaisia” että  ”FOC-taustaisia”  (toista tai kolmatta polvea) samassa  seurassa.   CFF-seuroihin on mennyt mukaan myös  uusmuuttajia.  Kanadansuomalaisen ikärakenteen  huomioon ottaen  CFF-seurat voivat kymmenen vuoden kuluttua olla lähes ainoat toimivat työikäisten suomalaisseurat maassa, suomalais-kanadalaisten kauppakamarien ohella.

CFF-seurat ovat  käytännössä  professori Varpu Lindströmin (1948-2012) ja hänen innostamiensa  kanadansuomalaisten luomus. Maahan teini-ikäisenä muuttanut Lindström teki uran  torontolaisen York Universityn historian professorina ja julkaisi teoksia mm suomalaisten naisten asemasta kotitaloustyössä Kanadassa sekä suomalaissiirtolaisten asemasta Suomen ja Kanadan välisen sotatilan aikana. Canadian Friends of Finlandin Education Foundation (kasvatussäätiö) mm organisoi ainutlaatuisen varainkeräyksen  University of  Toronton  suomen opetuksen turvaamiseksi.  CFF keräsi muutamassa vuodessa puoli miljoonaa dollaria. Viimeisten  tietojen   mukaan  oppituolin  toiminta  on kuitenkin  vaarassa.

Ranskankielinen  Quebec on suomalaisuuden kannalta  poikkeava.  Monet matalapalkkamuuton suomalaiset suunnistivat kielilakien tullessa  sieltä muualle, lähinnä Ontarioon.  Yleisvaikute oli pitkään, että    QC:n suomalaiskenttä on keskimääräisesti koulutetumpaa sekä  nyky-Kanadaan integroituneempaa. Quebecin eurooppalaistyyppinen sosiaaliturva (mm huokea päivähoito) on myös suomalaisten uusmuuttajien mieleen. Kanadan oloihin tarkemmin perehtymättömälle suomalaiselle voi olla käsittämätöntä, että esimerkiksi Ontariossa ei ole kaikille taattua lasten päivähoitoa ja että korkeampi koulutus on hyvin kallista opiskelijalle.  Televisiomainos (opintolainoja vanhempien takauksella), jossa  vanhemmat  pähkäilevät, kuinka  rahoittaa  yliopisto-opinnot lapsilleen, on  suomalaisittain nähtynä  outo, nykyoloissa.

Kanadassa  on  lukuisia  suomalaisia  seurakuntia, sekä evl- että helluntaiherätysuuntautuneita.  Suomalaiset evl-seurakunnat kuuluvat  pääasiassa Evangelical Lutheran Church in Canada -kirkkoon, jolla on opillinen yhteys anglikaaneihin.   Maassa toimii myös jyrkempi Lutheran Church Canada, mutta sen piirissä suomenkielinen toiminta on lähes loppunut.  Aikanaan laajalti suomenkielisiä palvelleessa United Churchissa on edelleen suppeaa toimintaa suomeksi. Kaikkien seurakuntien ikärakenne on korkea.

Suomalaissiirtolaisten vanhuuden turvaksi on perustettu pääasiassa yksityisellä rahoituksella  suuria vanhainkoteja. Niitä on nykyisin kuudessa kaupungissa. Vanhainkotien rakentamisessa suomalaiset maahanmuuttajat ovat usein kyenneet yhdistämään voimiaan, poikkeuksena yleisessän eriseuraisuuteen,

Kanadassa ilmestyy edelleen suomalaisia sanoma- ja aikakausilehtiä.

Johtava suomenkielinen sanomalehti Kanadassa on kesäkuussa 2012 saman kustantajan kahden lehden yhdistämisestä syntynyt Kanadan Sanomat. – Vuoteen 2012 saakka ilmestynyt torontolainen Vapaa Sana  oli peruja vuoden 1931 repeämisestä, jolloin osa  jo  parikymmentä vuotta aiemmin  perustetun Vapaus-lehden toimittajista  perusti kilpailevan lehden.  Thunder Bayssa ilmestyi vuoteen 2012 saakka joka toinen viikko Canadan Sanomat. Vuodesta 2004 molemmat lehdet olivat VS:n kustannusyhtiön omistuksessa. Kesän 2012 alusta lehdet yhdistettiin viikottasieksi Kanadan Sanomat -lehdeksi.

Kanadan Sanomien julkaisuyhtiö pitää yllä internetpalvelua http://www.finnishcanadian.com

Vancouverin suomalaisseura julkaisee joka toinen viikko ilmestyviä Länsirannikon Uutisia.

Suomalaisen Järjestön julkaisuperinnettä edustaa  aikakausilehti ”Kaiku- Echo”. FOC:n sanomalehti Vapaus lopetti vuonna 1990.

Suomalaissidonnaisilla uskonnollisilla  yhteisöillä on omia lehtiään suomeksi ja englanniksi.