Paitsi leveämmän leivän perässä, Kanadaan on Suomesta muutettu myös (ja ehkä kaiken kaikkiaan enemmän) poliittisista syistä. Muuttoliikkeet seurasivat vuoden 1918 sisällissotaa ja Suomen asemoitumista uudelleen toisen maailmansodan jälkeen. Kanadaan muutettiin ensin pakoon valkoista terroria ja sitten ”pakoon Kekkosta”.
Vuonna 1918 Kanada avasi rantansa suomalaisille pakolaisille, joita uhkasi vankeus tai hengenmeno valkoisten voitettua sisällissodassa. Pitkin 20-lukua Kanadaan muutti sitten entisiä punaisia, osa vankilasta Suomessa päästyään. Ääritapaus muuttoliikkeessä olivat ne pohjoisen Suomen punakaartilaiset, jotka pakenivat Petsamon kautta laivalla ensin Englantiin ja sieltä edelleen.
Sotien jälkeen Kanadaan muutti paljon ”uuteen suuntaan” skeptisesti suhtautuvia suomalaisia. Tämä lisäsi Kanadan suomalaisyhteisön jakautumista, tai oikeastaan varmisti kahden leirin jatkumisen vuosikymmeniksi.
Kolmanneksi yhteisöksi, ”punaisten ja valkoisten” väliin, muodostui sitten koulutettujen suomalaisten joukko, joka myös nopeasti integroitui maahan ja kanadalaistui.
Sotien jälkeisen matalapalkkamuuton uusista kanadalaisista monet säilyttivät suomalaisuuteensa ja samalla pitivät pitkään yllä suomalaisille suuntautuvia palveluita, joista yhä toimii mm Toronton Suomalainen Osuuspankki (Finnish Credit Union).
Laaja siirtolaisuus Suomesta päättyi 60-luvulla
Nykyisin Kanadaan muuttaa vuodessa keskimäärin 200 suomalaista, usein työluvilla määräaikaisesti (mahdollisuudella jäädä eri hakemusprosessin kautta pysyvästi maahan) tai parisuhteitten perusteella. Vuoden 2006 väestönlaskennassa 180 000 Kanadassa asuvaa ilmoitti ainakin yhdeksi taustakseen suomalaisuuden, noin 30 000 sanoi olevansa ensisijaisesti suomalaistaustaisia. 2011 ei väestönlaskennassa kysytty etnistä tai kielellistä taustaa.
Kanadan suomalaiset eivät siis ole lainkaan yhtenäinen joukko. 1900-luvun alkupuolen siirtolaisuuden pääperinne elää Kanadan Suomalaisessa Järjestössä (FOC). Järjestö hajosi 30-luvulla aatteellisesti ja siitä poistuneet ottivat etäisyyttä järjestön punaiseen perinteeseen.
Sittemmin sodanjälkeisten vuosikymmenten matalapalakkamuutto ja 30-luvun riitojen ”kirkkosuomalaiset” löysivät toisensa. Heitä edustaa laajasti ottaen Kanadan Suomalainen Kulttuuriliitto (FCCF), joka ei tähän päivään ole mm suostunut ottamaan FOC:ta järjestöjäsenekseen, koska ”FOC on poliittinen”.
Kun asiaa käsiteltiin Kulttuuriliitossa niinkin myöhään kuin 1995, FOC:ta luonnehdittiin suorastaan ”kommunistiseksi”. Yksityishenkilöinä FOC:n jäsenet kuitenkin ovat olleet Kulttuuriliiton rientoihin tervetulleita. On muistettava, että Kanadan turvallisuuspoliisi valvoi ”vasemmistolaisia suomalaisia” 80-luvulle saakka. ”Luotettavia suomalaisia” värvättiin pitämään silmällä ”epäluotettavia” suomalaistaustaisia maanmiehiään.
Kanadan kansallisessa politiikassa vaikuttaneista suomalaistaustaisista pääsi pisimmälle Trudeaun hallituksissa kahdesti ministerinä istunut Judy Erola (valittiin Sudburystä). Vuosina 2008-2015 parlamentin alahuoneessa istui NDP:n ryhmässä (lähinnä vastaa Suomen demareita) Megan Leslie (Halifax). Puoluetoimintatasolta on mainittava vihreiden valtakunnallisena varapuheenjohtajana 2000-luvulla toiminut Adriane Carr (Vancouver).
”Suomalaisyhteisöön” tutustuva vierailija yllättyy siitä, että vuosikymmentenkään Kanadassa asumisen jälkeen englannin taito ei ole usein kehuttava. Näin on voinut käydä etenkin, jos puoliso on suomalainen ja työtä on järjestynyt suomalaisten piiristä. On muistettava, että massasiirtolaisuuden loppuun saakka lähtijät edustivat pääasiassa Suomen matalapalkka-aloja.
Englannin taidon pinnallisuuden takia maassa vielä ilmestyvien suomenkielisten lehtien tehtäviin kuuluu myös Kanadan asioiden selittäminen suomeksi. Tosin suomalaissiirtolainen voi todeta, etteivät ”kielisten vaalit kiinnosta”. Kuitenkin myös nykyinen Suomi on käynyt etäiseksi, lähempänä on 50-luvun asennemaailma. Tilanne voi olla tukala ja vuosikymmenten takaisen muuttopäätöksen seurausten tiedostaminen on helppo torjuakin.
2011 oli kanadansuomalaisuuden juhlavuosi. Maineikas Kanadan Suomalainen Järjestö (Finnish Organization of Canada) täytti sata vuotta. FOC:n piiristä nousseilla vaikuttajilla oli aikanaan keskeinen asema mm työelämän edunvalvonnan ja sosiaaliturvan rakentamisessa Kanadaan. FOC julkaisee aikakausilehteä Kaiku/Echo.
Suurimmissa kaupungeissa on Canadian Friends of Finland -seuroja. CFF-seurat ovat suunnilleen ainoita, joissa tapaa sekä ”kirkkosuomalaistaustaisia” että ”FOC-taustaisia” (toista tai kolmatta polvea) samassa seurassa. CFF-seuroihin on mennyt mukaan myös uusmuuttajia. Kanadansuomalaisen ikärakenteen huomioon ottaen CFF-seurat voivat kymmenen vuoden kuluttua olla lähes ainoat toimivat työikäisten suomalaisseurat maassa, suomalais-kanadalaisten kauppakamarien ohella.
CFF-seurat ovat käytännössä professori Varpu Lindströmin (1948-2012) ja hänen innostamiensa kanadansuomalaisten luomus. Maahan teini-ikäisenä muuttanut Lindström teki uran torontolaisen York Universityn historian professorina ja julkaisi teoksia mm suomalaisten naisten asemasta kotitaloustyössä Kanadassa sekä suomalaissiirtolaisten asemasta Suomen ja Kanadan välisen sotatilan aikana. Canadian Friends of Finlandin Education Foundation (kasvatussäätiö) mm organisoi ainutlaatuisen varainkeräyksen University of Toronton suomen opetuksen turvaamiseksi. CFF keräsi muutamassa vuodessa puoli miljoonaa dollaria. Viimeisten tietojen mukaan oppituolin toiminta on kuitenkin vaarassa.
Ranskankielinen Quebec on suomalaisuuden kannalta poikkeava. Monet matalapalkkamuuton suomalaiset suunnistivat kielilakien tullessa sieltä muualle, lähinnä Ontarioon. Yleisvaikute oli pitkään, että QC:n suomalaiskenttä on keskimääräisesti koulutetumpaa sekä nyky-Kanadaan integroituneempaa. Quebecin eurooppalaistyyppinen sosiaaliturva (mm huokea päivähoito) on myös suomalaisten uusmuuttajien mieleen. Kanadan oloihin tarkemmin perehtymättömälle suomalaiselle voi olla käsittämätöntä, että esimerkiksi Ontariossa ei ole kaikille taattua lasten päivähoitoa ja että korkeampi koulutus on hyvin kallista opiskelijalle. Televisiomainos (opintolainoja vanhempien takauksella), jossa vanhemmat pähkäilevät, kuinka rahoittaa yliopisto-opinnot lapsilleen, on suomalaisittain nähtynä outo, nykyoloissa.
Kanadassa on lukuisia suomalaisia seurakuntia, sekä evl- että helluntaiherätysuuntautuneita. Suomalaiset evl-seurakunnat kuuluvat pääasiassa Evangelical Lutheran Church in Canada -kirkkoon, jolla on opillinen yhteys anglikaaneihin. Maassa toimii myös jyrkempi Lutheran Church Canada, mutta sen piirissä suomenkielinen toiminta on lähes loppunut. Aikanaan laajalti suomenkielisiä palvelleessa United Churchissa on edelleen suppeaa toimintaa suomeksi. Kaikkien seurakuntien ikärakenne on korkea.
Suomalaissiirtolaisten vanhuuden turvaksi on perustettu pääasiassa yksityisellä rahoituksella suuria vanhainkoteja. Niitä on nykyisin kuudessa kaupungissa. Vanhainkotien rakentamisessa suomalaiset maahanmuuttajat ovat usein kyenneet yhdistämään voimiaan, poikkeuksena yleisessän eriseuraisuuteen,
Kanadassa ilmestyy edelleen suomalaisia sanoma- ja aikakausilehtiä.
Johtava suomenkielinen sanomalehti Kanadassa on kesäkuussa 2012 saman kustantajan kahden lehden yhdistämisestä syntynyt Kanadan Sanomat. – Vuoteen 2012 saakka ilmestynyt torontolainen Vapaa Sana oli peruja vuoden 1931 repeämisestä, jolloin osa jo parikymmentä vuotta aiemmin perustetun Vapaus-lehden toimittajista perusti kilpailevan lehden. Thunder Bayssa ilmestyi vuoteen 2012 saakka joka toinen viikko Canadan Sanomat. Vuodesta 2004 molemmat lehdet olivat VS:n kustannusyhtiön omistuksessa. Kesän 2012 alusta lehdet yhdistettiin viikottasieksi Kanadan Sanomat -lehdeksi.
Kanadan Sanomien julkaisuyhtiö pitää yllä internetpalvelua http://www.finnishcanadian.com
Vancouverin suomalaisseura julkaisee joka toinen viikko ilmestyviä Länsirannikon Uutisia.
Suomalaisen Järjestön julkaisuperinnettä edustaa aikakausilehti ”Kaiku- Echo”. FOC:n sanomalehti Vapaus lopetti vuonna 1990.
Suomalaissidonnaisilla uskonnollisilla yhteisöillä on omia lehtiään suomeksi ja englanniksi.
Tuo 200:kin muuttajaa vuodessa on liikaa, kun niitä ihmisiä täälläkin tarvittaisiin. Toivon mukaan saadaan sieltä kanadalaisia tilalle enemmän tai saman verran ainakin.
Ajat on muuttuneet kyllä noista 1800-luvun siirtolaisuuden ajoista. Nykyään Suomi on Kanadan tavoin ajautumassa kehnoon väestörakenteeseen ja molempiin maihin tulee porukkaa ympäri maailman. Tietysti Kanada on paljon liberaalimpi mutta sielläkin mielipiteitä massamaahanmuutosta on erilaisia, kun jotkut ovat vahvasti sitä mieltä, että se vain vie rahaa pois Kanadasta, kun maahanmuuttajat lähettävät palkkarahojaan kotimaihinsa. Suomessa keskustelu ei ole mennyt tähän vaan monet pelkäävät enemmänkin sitä, että Suomi ulkomaalaistuu ja lähinnä islamilaistuu. Se on aika yleinen ennakkoluulo Euroopassa. pohjois-Amerikassa on varmaan juuri nämä rahakysymykset ja hispanisaatio, kun latinalaisesta Amerikasta tulee niin paljon väkeä.
Kanadassa on siirtolaiskysymyksissä noussut esille se, että maahan nuorina ja työkykyisinä hyväksytyt siirtolaiset palaavat takaisin Aasiaan, mutta jättävät mukana tuomansa omaiset Kanadan terveyden- ja sosiaalihuollon hoidettaviksi. Oikeana siirtolaisena (ei työluvilla) maahan hyväksytyt saavat tuoda mukanaan (tosin viiveellä) molempien puolisoiden vanhemmat ja isovanhemmat sekä molempien puolisoiden alle 22-vuotiaat sisarukset. Lisäksi voi tuoda ”viimeisen vanhaan maahan jääneen”. Siirtolaisena maahan tullut voi saada kansalaisuuden kolmessa vuodessa, minkä jälkeen maassa asuminen on turvattua.
Suomalaisen on vaikea ymmärtää Kanadan siirtolaisjärjestelmää sitä taustaa vasten, että Suomessa maahanmuuttajat mielletään turvapaikanhakijaksi. Kanadaan pyrkivät monien kehitysmaiden koulutetuimmat nuoret. Erityisen pisteytysjärjestelmän avulla karsitaan ja maahantulija saa pysyvän oleskeluvan jo ennen saapumista Kanadaan. Työlupien kautta ei suoraan voi jäädä maahan pysyvästi, vaan siirtolais-statuksen hankinta edellyttää uutta prosessia.